
NEOT:sta ensimmäinen merikuljetuksissaan LBG:tä käyttänyt suomalaisyhtiö
27.11.2018 | Ajankohtaista
NEOT:sta ensimmäinen merikuljetuksissaan LBG:tä käyttänyt suomalaisyhtiö
Tiistaina 27.11.2018 otettiin merkittävä askel kohti vastuullisempia merikuljetuksia, kun NEOT:n aikarahdattu alus Tern Sea bunkrasi nesteytettyä biokaasua (LBG, liquefied biogas) Göteborgin satamassa Ruotsissa. NEOT:sta tuli ensimmäinen suomalaisyhtiö, joka on käyttänyt uusiutuvaa LBG:tä kaupallisissa merikuljetuksissaan. LBG on täysin fossiilivapaa polttoaine, josta ei aiheudu lainkaan hiilidioksidipäästöjä. Tuotetta valmistetaan erilaisista orgaanisista jätteistä, joita syntyy esimerkiksi ruokateollisuudessa ja viljakäsittelyssä. NEOT:n Göteborgissa bunkraama LBG on tuotettu Lidköpingissä, Ruotsissa.
NEOT on ottanut käyttöön vastuullisempia polttoaineratkaisuja merikuljetuksissaan jo ennen LBG:tä, sillä kaksi yhtiön aikarahdattua alusta on käyttänyt LNG:tä (liquefied natural gas) polttoaineenaan vuodesta 2016.
”Etsimme jatkuvasti tapoja vähentää toiminastamme aiheutuvia ympäristövaikutuksia ja LBG on erittäin kiinnostava mahdollisuus merikuljetusten osalta. Kokemuksemme LNG:n käytöstä ovat olleet positiivisia, joten LBG:n käyttöönotto on looginen seuraava askel. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun kumppanimme Terntank testasi LBG:tä aluksissaan. Teimme Terntankin kanssa tiivistä yhteistyötä varmistaaksemme, että LBG toimii moitteettomasti aikarahdatuissa LNG-aluksissamme”, kertoo NEOT:n merikuljetuksista vastaava johtaja Satu Mattila.
Kemialliselta koostumukseltaan LBG vastaa LNG:tä, mikä mahdollistaa joustavan siirtymisen fossiilittoman LBG:n käyttöön. Tällä hetkellä suurin haaste LBG:n käytön laajentamiseksi on tuotteen rajoitettu saatavuus.
”Olemme innokkaita lisäämään LBG:n käyttöä heti kun sen saatavuus mahdollistaa kaupallisesti kannattavan pitkän tähtäimen suunnittelun. Nyt kun olemme testanneet LBG:n toimivuuden LNG-aluksissamme, olemme valmiit isomman mittakaavan käyttöön heti kun tuotteen saatavuus on vakaa. Toivottavasti näemme tuotetta enemmän markkinoilla tulevina vuosina”, sanoo Mattila.
Kuva: Swedegas