23.10.2019 | Ajankohtaista
Hiilivähenemien tulisi olla rahanarvoista kauppatavaraa – ajatuksia Aallon taloustieteilijöiden ehdotuksesta
Aalto-yliopiston taloustieteen tutkijat luovuttivat tämän viikon tiistaina 22.10. liikenne- ja viestintäministeriölle ehdotuksensa mekanismista, jonka avulla Suomen olisi mahdollista saavuttaa tavoitteensa puolittaa tieliikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Professori Matti Liskin vetämä tutkimusryhmä ehdotti ratkaisuksi polttoaineiden myyntilupajärjestelmää, joka asettaisi kiintiöt polttoaineiden hiilisisällölle.
Ratkaisu on odotetusti kirvoittanut julkisessa keskustelussa huolia muun muassa sosiaalisen tasa-arvon huonontumisesta sekä epäilyä, että ehdotettu malli toimii vain paperilla. Mielestäni Liskin työryhmän mallissa on hyviä uusia elementtejä, mutta sellaisenaan malli ei mielestäni edistäisi liikenteen päästövaikutuksen pienenemistä.
Markkinaehtoisuus ja toimijan oma valinta johtaisivat merkittävämpiin ilmastovaikutuksiin
Liskin työryhmän raportin parasta antia on markkinaehtoisuuden tärkeyden painottaminen päästöjen vähentämisessä. Työryhmän näkemyksen mukaan markkinainstrumentin ei tulisi ottaa kantaa siihen, mitä keinoja käyttämällä päästövähennykset tehdään. Tätä ajatusta olisi mielestäni syytä soveltaa liikenteen päästöjen vähentämisessä nykyistä laajemmin. Tällä hetkellä liikennesektorin toimijat ovat velvoitettuja vähentämään päästöjä biovelvoitteen kautta eli käyttämällä biopolttoaineita. Tämä ei kuitenkaan usein ole kustannustehokkain keino hiilidioksidin vähentämiseksi ilmakehästä. Toisin sanoen, mikäli toimijoilla olisi vapaus itse valita keinot, joilla hiilidioksidia vähennetään, esim. metsittämällä, saataisiin samalla rahalla aikaan enemmän ilmastovaikutusta. Olen siis yhtä mieltä työryhmän kanssa siitä, että päästövähennyksiä kannattaa jatkossa ehdottomasti tehdä markkinamekanismia hyödyntäen. Kannattamamme mekanismit vain näyttävät hieman erilaisilta.
Edistävätkö päästöoikeuksista saadut varat ilmastotoimia?
Raportissa ehdotettu malli muistuttaa perinteistä päästökauppaa, jossa sen piiriin kuuluvat toimijat ovat velvoitettuja omistamaan tietyn määrän päästöoikeuksia jokaista aiheuttamaansa päästöyksikköä kohden. Liikenteen kontekstissa tämä tarkoittaisi sitä, että jokaisen polttoainejakelijan olisi ostettava jokaista polttoainelitraa kohti polttoaineen hiilisisältöön sidottu lupa polttoainelitran myymiseen. Se, että valtio laskee päästöoikeudet markkinalle ja kerää voitot (sis. kattohinnan, buyout) ilman korvamerkintää ikään kuin veronomaisena maksuna, ei edistä ilmastovaikutuksiltaan positiivisia investointeja tai muuta päästöjä vähentävää kehitystä. Nämä varat eivät välttämättä koskaan päätyisi edistämään hiilidioksidia ilmakehästä vähentäviä tai sitovia toimia, vaan saattaisivat päätyä edistämään jotain aivan muita valtion budjettiin kulloinkin sisällytettyjä toimia.
Oma näkemykseni mukaan ilmastotoimia voidaan tehdä tehokkaimmin sekä ilmasto- että talousnäkökulmasta luomalla aito markkinaehtoinen mekanismi, hiilipörssi, jossa päästöjen aiheuttajat ostavat ja hiiltä sitovat toimijat myyvät todellisissa hiilensidontahankkeissa jo toteutuneita hiilivähenemiä. Näin pystytään varmistamaan, että hiilivähenemä on todella tapahtunut ja päästöstä maksettu kompensaatio on päätynyt edistämään ilmastotoimia. Olemassa oleva hiilimarkkina myös loisi uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja kannustaisi investointeihin.
Raportin julkistamistilaisuudessa sekä raportin tilaaja että tekijä vaikuttivat olevan avoimia kehitysehdotuksille, minkä vuoksi pidän raporttia hyvänä avauksena uudenlaiselle keskustelulle. Pidän taloustieteilijöiden osallistumista ilmastokeskusteluun erittäin tärkeänä, sillä todellisia vaikutuksia saadaan aikaan vasta sitten kun talous- ja ympäristönäkemykset asettuvat samaan linjaan.
Timo Huhtisaari
Vastuullisuusjohtaja
NEOT
